Useita vuosia sitten olin hyvin tyytymätön itseeni ja elämääni. Olin alkanut suhtautua erittäin kriittisesti kaikkiin ihmisiin, myös itseeni, ja tästä syystä kaikki ihmissuhteeni näyttivät päättyvän pettymykseen. Olin myös erittäin riippuvainen tupakasta ja alkoholista. Huoli ja toivottomuus tilanteestani vaivasivat minua jatkuvasti. Olin hirveän häpeissäni käyttäytymisestäni ja onneton, mutta samalla en kuitenkaan ollut varma, haluaisinko tai pystyisinkö luopumaan niistä, koska ne näyttivät olevan ainoa lohtuni. En todellakaan voinut kuvitella, että selviäisin edes yhden päivän ilman drinkkiä tai savuketta, en myöskään erityisemmin halunnut yrittää sitä.
Vuosien aikana oli mieleeni juolahtanut usein ajatus: ”Sinä et ole tällainen.” Vaikka tiesin sydämessäni asian olevan näin, tunsin entisten syntieni erottaneen minut iäksi todellisesta identiteetistäni, millainen se sitten olikin. Uskoin olevani ”langennut” nainen ja tietämäni mukaan sellaisena tulisin pysymään.
Aiemmin olin yrittänyt saada apua terapiaistunnoista, itsehoito-oppaista, käyttäytymistapojen muuttamistekniikoista ja jopa masennuslääkkeistä tuloksetta. Silloin en tiennyt etsiväni totuutta.
Eräänä päivänä noin neljä vuotta sitten olin hoitamassa asioitani ja löysin itseni paikallisen Kristillisen Tieteen kirkon lukusalin edestä. Olin käynyt Kristillisen Tieteen pyhäkoulua pikkulapsena, vaikka en muistanutkaan siitä paljon, tiesin sen paikaksi, jossa vallitsee ilo, rauha ja hyvä olo. Siitä oli kulunut yli 25 vuotta, ja seisoessani siinä kadulla tunsin vastustamatonta halua mennä sisälle. Heti kun tein niin, lukusalinhoitajan ystävällisyys ja rakkaus karkottivat välittömästi vaivautuneisuuteni ja epävarmuuteni. Hän antoi ja selitti minulle Kristillisen Tieteen Neljännesvuosijulkaisun, joka sisälsi kokonaisuudessaan Raamatun opiskelutekstit, joita kristilliset tieteilijät opiskelevat kunkin viikon aikana ja jotka luetaan sunnuntaijumalanpalveluksissa.
Aloin lukea näitä opiskelutekstejä joka päivä sekä käydä myös sunnuntaisin kirkossa. Minusta tuntui, kuin olisin ollut hukkumassa ja joku olisi heittänyt minulle pelastusrenkaan. Tarrauduin siihen ja pidin siitä kiinni kaikin voimin enkä suostunut päästämään irti. Ymmärsin täysin, mitä Mary Baker Eddy tarkoitti kirjoittaessaan: ”Katkerat kokemuksemme uskosta aineen kuviteltuun elämään, kuten myös pettymyksemme ja lakkaamattomat murheemme saavat meidät palaamaan väsyneiden lasten tavoin jumalallisen Rakkauden käsivarsille” (Tiede ja terveys sekä avain Raamattuun, s. 322).
Kun olin käynyt muutamana sunnuntaina kirkossa, eräs jumalanpalvelusavustaja tarjosi minulle Tiede ja terveyttä, jonka otin mielelläni vastaan. Uppouduin opiskelemaan tätä kirjaa yhdessä Raamatun kanssa. Luin myös joukon Sentinelejä ja Christian Science Journalejä. Aloin ymmärtää Jumalan kaikkivaltiutta ja että Hänelle ”kaikki on mahdollista” (Mark. 10:27).
Vähitellen minulle valkeni totuus, että Jumalan luomakunta on hyvä ja minä myös. Opin, että Jumala on aina laupias ja anteeksiantava. Suureksi ilokseni huomasin, että voin ”riisua yltäni vanhan minäni kaikkine tekoineen”, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään kolossalaisille (3:9), ja uudistua. Oivalsin, että Jumala ei rankaise meitä, vaan pikemminkin rankaisemme itse itseämme omilla väärillä toimillamme. Tiede ja terveys selittää: ”Koska Tiede yhdistää todellisen ihmisen Luojaansa, kuolevaisten täytyy vain kääntyä pois synnistä ja kadottaa näkyvistään kuolevainen itseys löytääkseen Kristuksen, todellisen ihmisen ja hänen suhteensa Jumalaan, ja voidakseen tunnustaa olevansa Jumalan lapsi” (s. 316).
Kääntymällä pois aineellisista aisteista ja katsomalla kohti Henkeä aloin kokea iloa toivottomuuden ja epätoivon sijaan. Ihmissuhteeni tulivat sopuisammiksi, kun lopetin kaikkien ympärilläni olevien ihmisten kritisoinnin ja aloin nähdä heidät Jumalan täydellisyyttä heijastavina. Muistan tarkoin, miten ihanilta ihmiset ja asiat alkoivat vaikuttaa, miten jopa värit olivat paljon kirkkaampia, kun kuolevaisten ajatusten raskas sumu alkoi väistyä jumalallisen Mielen totuuden tieltä. Koin todeksi: ”...niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9).
Eräänä päivänä minut valtasi kunnioituksen ja ihmetyksen tunne, kun yhtäkkiä tajusin kadottaneeni kaiken halun juoda alkoholia tai tupakoida. Tuo pakonomainen tarve oli täysin kadonnut eikä ole koskaan palannut. Sen on korvannut ainoa vetovoima, joka on todellinen, Hengen vetovoima..
Sanat eivät voi ilmaista kiitollisuuttani Kristilliselle Tieteelle ja Mary Baker Eddylle, joka toi maailman tietoisuuteen tämän Totuuden kallisarvoisen ilmoituksen.
Haluasin vielä lisätä, että pian tämän jälkeen sattui niin, että eräs seurakunnan jäsenistä sanoi minulle yllättäen: ”Sinusta huokuu viattomuus. Minusta tuntui siltä, että minun pitäisi kertoa se sinulle.” Silloin tiesin, etten ollut koskaan menettänyt alkuperäistä olemustani Jumalan täydellisenä lapsena. Olin lankeamaton.
San Angelo, Texas, USA
