Tämä artikkeli kuuluu Journalissa, Christian Science Sentinelissä sekä Kristillisen Tieteen Viestimessä ajoittain ilmestyvään sarjaan. Jokainen artikkeli pyrkii korjaamaan yksittäisiä Kristillistä Tiedettä koskevia väärinkäsityksiä, jotka estävät meitä saavuttamasta tuloksia, joita tavoittelemme henkisinä parantajina.
____________________________________________________________________
Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että tarvitset vielä jotakin voidaksesi kokea parantumisen? No, et ole ainoa. Kristillisen Tieteen praktikot saavat usein kuulla tämän koskettavan toteamuksen: "Tarvitsen vain enemmän uskoa ja/tai henkistä ymmärrystä voidakseni parantua". Usko ja ymmärrys ovat tärkeitä. Mutta Kristillisen Tieteen löytäjän Mary Baker Eddyn mukaan, joka antoi meille täydellisen selityksen siitä, miten parantaa henkisesti, tarvitaan jotakin muuta tämän lisäksi.
Teoksessaan Tiede ja terveys sekä avain Raamattuun sivulla 1 hän toteaa: "Rukous, joka uudistaa syntisen ja parantaa sairaan, on ehdotonta uskoa, että Jumalalle on kaikki mahdollista — Hänen ymmärtämisensä henkisesti, itsestä vapautunut rakkaus."
Tämä erittäin voimallinen näkemys Jeesuksen parannustehtävästä oli se, että hän liikuttui tai tunsi myötätuntoa, ennen kuin ihminen oli parantunut.
Tämä selitys parantamisesta perustuu Jeesuksen opetuksiin. Hän sanoi usein ihmisille, jotka hän oli parantanut, että heidän uskonsa "oli tehnyt heidät terveiksi". Hänellä oli myös täydellinen ymmärrys siitä, että Jumala oli näiden parannusten takana. Mutta kiistämättä tämä erittäin voimallinen näkemys Jeesuksen parannustehtävästä oli se, että hän liikuttui tai tunsi myötätuntoa, ennen kuin ihminen oli parantunut. Tästä löytyy lukuisia mainintoja evankeliumeissa, mikä osoittaa, miten tärkeä osa rakkaudella on parantamisessa.
Tiedämme kaikki, mitä yleensä tarkoitetaan rakkauden kokemisella. Se on lämmin ja hellä hyvinvoinnin tunne. Rakkaudella on taipumus kumota kielteiset tunteet kuten ärtymys, pettymys ja turhautuminen. Mutta pitääkö tämä kuvaus rakkaudesta sisällään tarkalleen sen, mitä tapahtui, kun Jeesus paransi? Tai sen, mitä Eddy tarkoittaa "pyyteettömällä" rakkaudella?
Rakkaus on Jumala. Sen takia se sisältää kaiken sen, mitä Jumala on. Se täyttää kaiken tilan. Se on voima. Se on yleismaailmallinen, tasapuolinen. Se vapauttaa, innostaa, parantaa. Se on sekä substantiivi että verbi. Voidaan ehkä sanoa, että Rakkaus on se ilmapiiri, todellisuus, jossa kaikki elämme.
Rakkaus on myös enemmän kuin pelkkä ajatus. Se on tunne. Se on enemmän sydämen kuin pään asia. Ehkä tämä on syy siihen, että sekä Jeesus että Eddy pitivät sitä niin tärkeänä. Siksi on sinänsä aika ihmeellistä, että kun ihmiset miettivät, mitä he mahtavat tarvita parantamiseen, tämä piirre "pyyteettömästä" rakkaudesta ei kovin usein tule mieleen.
Kuvaava sana, joka kertoo juuri sen, millainen rakkaus parantaa, on äärimmäisen tärkeä. Eddyn käyttämä sana on pyyteetön, ei epäitsekäs. Oxfordin sanakirjan määritelmä sanasta epäitsekäs on" halukkuus asettaa muiden tarpeet ja toiveet omien edelle". Se kuulostaa hyvältä ja on todella hyvä. Mutta ei selvästikään ole aina se, mikä parantaa.
Etuliite "un-" englanninkielessä voi tarkoittaa monta eri asiaa. Yksi on "ei". Aihettamme ajatellen se voi tässä yhteydessä tarkoittaa "ei itsekästä"(unselfed). "Un-" voi myös tarkoittaa vastakohtaa, päinvastaista. Mikä sitten voisi olla vastakohta virheelliselle minätunteelle? Jumalan kuva ja kaltaisuus? Ja "un" voi myös joskus tarkoittaa vapautettua jostakin. Näin ollen unselfed voisi myös tarkoittaa vapautusta itsestämme.
Kun puhumme rukouksesta, pyyteettömyyden ymmärtäminen voi vaikuttaa ratkaisevasti parannustyöhömme. Pohjimmiltaan Eddy neuvoo meitä jättämään itsemme kokonaan rukouksemme ulkopuolelle. Ei siis ole kyse siitä, että meidän ponnistuksemme parantavat. Ei meidän tarvitse myöskään kokea, että jonkin tilanteen korjaaminen olisi meidän vastuullamme. Meidän on sitä vastoin päästävä kokonaan irti kuolevaisesta minuudesta. Toisin sanoen, meidän on ajatuksissamme luovuttava mistä tahansa vaikutelmasta henkilökohtaisesta työpanostuksesta.
Miten se vaikuttaa asiaan? Se asettaa meidät täysin katsojan rooliin, näkemään miten Jumala toimii ja heijastamaan sitä. Me olemme sen todistajia, mitä Jumala tietää jostakin tilanteesta. Kun ymmärrämme, että tämä on rukouksemme todellinen tarkoitus, meille ei tule kiusausta ryhtyä korjaamaan jotakin epäkohtaa. Päinvastoin me näemme, että Jumalan kaikkeus on jo hävittänyt kaiken pahuuden ja että Hänen luomakuntansa on jo kauttaaltaan hyvä.
Kristillisen Tieteen perustajana Eddy sovelsi itse havaintojaan jumalallisista, maailmankaikkeutta hallitsevista laeista. Hän oli merkittävä parantaja. Selittäessään, miten on mahdollista parantaa hetkessä, Eddy sanoi erään oppilaansa muistelmien mukaan: "Kerron sinulle, miten se tehdään. Se tapahtuu rakastamalla! Elä rakkauden vallassa - ole sitä - rakasta, rakasta, rakasta. Älä tunne muuta kuin Rakkautta. Ole kokonaan rakkautta. Ei ole olemassa mitään muuta. Tämä saa aikaan muutoksen. Se parantaa kaiken; se herättää kuolleita. Ole pelkkää rakkautta" (We Knew Mary Baker Eddy, Expanded Edition, Vol. 1; [Tunsimme Mary Baker Eddyn, Laajennettu painos, Vol. 1, s. 296-297]).
Pyyteettömän rakkauden kokeminen poistaa erossaolon tunteen. Kyse ei ole siitä, että tunnemme Jumalan läsnäolon siten, että me olemme täällä ja Jumala on tuolla. Huomaamme olevamme "Hengessä", kuten Johannes asian ilmaisee. Tulemme tietoiseksi kaikesta hyvyydestä, täydellisestä sopusoinnusta, turmeltumattomasta kirkkaudesta.
Mistä tiedämme, että minätunne on esteenä parantamiselle? Ainakin silloin, kun olemme huolissamme siitä, toimiiko rukouksemme, tai jos tunnemme olevamme henkilökohtaisesti vastuussa hyvästä tuloksesta.
Mitä voimme tehdä silloin? Hiljentyä. Sulkea pois kaikki soraäänet, jotka saavat meidät pelkäämään epäonnistumista. Ja sitten kuunnella Jumalaa.
Kun poistamme rukouksestamme kokonaan minätunteen, kaikki jäljellä oleva on jumalallista Rakkautta ja sen ilmentymää. Se on Kaikki. Ainoa. Oikea. Mitä tästä seuraa? Tulemme tietoiseksi siitä, että Rakkaus on kaikkialla, jopa siellä, missä ongelma näytti olevan. Ja näin käy usein, kun koemme paranemisen.
Sisareni oli aikanaan hoidossa psykiatrisessa sairaalassa. Hän ei ollut sanonut sanaakaan siitä lähtien, kun hänet vietiin hoitoon. Halusin mennä tervehtimään häntä, mutta minulle sanottiin, että se olisi turhaa, sillä hän oli käytännöllisesti katsoen katatonisessa tilassa.
Rukoillessani asian puolesta mieleeni tulivat Jeesuksen sanat. Hän esitti tämän kysymyksen: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?" (Matteus 11:7). Eddy kirjoitti: "Mitä menitte katsomaan? Ihmistäkö tai Periaatetta?" (The First Church of Christ, Scientist, and Miscellany, [Ensimmäinen Kristuksen Tieteilijäkirkko ja sekalaisia kirjoituksia, s. 117]).
Siinä oli vastaukseni. Tajusin, etten ollut menossa katsomaan mieleltään häiriintynyttä sisartani. Koska Jumala on Rakkaus, ei ollut muuta koettavaa kuin Rakkautta. Kyse ei ollut siitä, että minä yritin olla avulias menemällä sinne, vaan siitä, että Rakkaus osoitti minulle, mikä oli totta.
Kun hoitaja vei minut sisareni huoneeseen, hän pahoitteli sitä, ettei hänen tilassaan ollut tapahtunut mitään muutosta. Lukitussa ovessa oli ikkuna ja näin siitä, että sisareni seisoi huoneen toisessa päässä olevan ikkunan ääressä ja katsoi ulos. Hoitaja avasi oven ja päästi minut sisään.
Kun poistamme rukouksestamme kaiken minätunteen, kaikki jäljellä oleva on jumalallista Rakkautta ja sen ilmentymää. Näin käy usein, kun koemme paranemisen.
Sisareni kääntyi, näki minut ja huudahti, "Debbin (näin hänellä oli tapana kutsua minua), hauska nähdä sinua!". Sen jälkeen meillä oli täysin normaali keskustelu. Hän pääsi pois sairaalasta kahden päivän kuluttua. Potilaskorttiin merkittiin syyksi "äkillinen, selittämätön oireiden häviäminen".
Tämä ei minusta ollut yllättävää. Se oli Jumala Jumalan ominaisuudessa, Rakkaus ilmaisemassa Rakkautta, ja minulla oli kunnia nähdä se. En minä yrittänyt parantaa sisartani; yritin vain nähdä Rakkauden ilmaistuna. Ja näin tietenkin kävi, niin kuin aina.
Minulle tämä on ollut esimerkki siitä, kuinka tärkeä tämä kolmas aines, pyyteetön rakkaus, on parantamisessa. Kyllä, tietenkin, usko ja henkinen ymmärrys ovat tarpeellisia. Mutta pyyteetön rakkaus nostaa ponnistuksemme rajallisista yrityksistä nähdä, että hyvä hallitsee, tietoisuuteen rajattomasta, ikuisesti läsnäolevasta jumalallisesta Rakkaudesta. Se ei ole totuuden julistamista; se on Totuuden todistamista. Se ei ole sitä, että yritetään rakastaa toista ihmistä, tai edes rakastaa Jumalaa. Se on Rakkaudessa olemista, vain Rakkauden tiedostamista, sillä Rakkaus on totisesti Kaikki.