Minut kasvatettiin perinteiseen kristilliseen uskoon. Opiskeluvuosina kuitenkin tajusin, ettei tämä uskonto koskaan ollut todella auttanut minua elämän vaikeissa tilanteissa. Itse asiassa, mitä enemmän ajattelin asiaa, koko käsite “tuolla ylhäällä” olevasta Jumalasta tuntui vähän typerältä. Tulin siihen tulokseen, ettei Jumalaa ollut olemassa ja että elämä oli sattumanvaraista tai hyvästä onnesta kiinni. Mutta säilytin avoimen mielen — onneksi.
Ajan mittaan huomasin, että maailmassa oli ollut sellaisia tilanteita kuten Kuuban ohjuskriisi tai Toinen maailmansota, jolloin ihmiskunta oli ollut tuhon partaalla, mutta silti selviytynyt. Minusta tämä oli outoa. Jos asiat ovat todella sattumanvaraisia, kaikkien eri lopputulosten pitäisi olla yhtä todennäköisiä, ja pitkällä tähtäyksellä, niiden pitäisi ilmetä suunnilleen yhtä usein. Näin ei kuitenkaan tuntunut olevan. Miten ihmiskunnalla saattoi jatkuvasti olla niin hyvä onni? Tuntui siltä, että tietynlainen taipumus kohti hyvää oli olemassa. Oli muitakin asioita, jotka olivat mielestäni järjenvastaisia — kuten ystävällisyys tai rakkaus. Mistä ne olivat peräisin sattumanvaraisessa ja hyvästä onnesta riippuvaisessa maailmassa? Ja miten tällainen taipumus hyvään oli selitettävissä? Voisiko se johtua sittenkin siitä, että Jumala on olemassa? Ehkä Jumala ei ollut lainkaan sellainen, kuin minulle oli lapsena opetettu.
Ajattelin tätä asiaa paljon. Yritin keksiä uusia käsitteitä siitä, millainen Jumala voisi todellisuudessa olla, ja annoin niille nimeksi “normista poikkeavia käsitteitä Jumalasta”. Tulin siihen tulokseen, että jonkinlainen korkeampi mahti oli todennäköisesti olemassa, mutta se oli hyvin erilainen, kuin mitä minulle opetettiin aikanaan.
Mietittyäni näitä asioita muutaman vuoden ajan rupesin kärsimään hengitysvaikeuksista, joita en koskaan aikaisemmin ollut potenut. Kun oireet eivät hävinneet ja lopulta vain pahenivat, päätin, että olisi parempi mennä lääkäriin.
Lääkäri ei löytänyt mitään selkeätä syytä, mutta määräsi minulle lääkkeitä, joista hän ajatteli olevan apua. Käytettyäni lääkkeitä jonkin aikaa ilman mitään muutosta voinnissani, menin uudestaan lääkärin vastaanotolle. Hän teki lisätutkimuksia eikä taaskaan löytänyt mitään ja määräsi uuden lääkekuurin. En edelleenkään huomannut mitään parannusta, joten palasin kolmannen kerran lääkärin puheille. Kaava oli sama — tutkimus, eikä mitään löytynyt, uusi resepti. Kun kävin noutamassa kolmannen reseptin apteekista, apteekkari kutsui minut luokseen ja sanoi: “Tämä on todella vahva lääke. Mikä sinua oikein vaivaa?”. Vastasin, etteivät he tuntuneet tietävän.
Uusin lääkekään ei tuonut mitään helpotusta, joten lopetin sen käytön ja turvauduin antihistamiiniin. Vaikka se lievitti hieman oireitani, lopetin myös sen käytön, kun olin vähällä nukahtaa rattiin muutaman kerran palatessani töistä kotiin.
Tässä vaiheessa elämäni oli vain pelkkää olemista — menin töihin, kamppailin läpi päivän ja tulin kotiin — oireiden kehittyessä aina vaan pahemmiksi. Kotityöt kävivät yhä vaikeammiksi ja kaikenlainen fyysinen liikunta oli täysin poissuljettua. Silloin rupesin miettimään tilannetta osana laajempaa elämänkatsomustani ja pohdin, voisiko se liittyä jotenkin Jumalan olemassaoloon.
Eräänä lämpimänä ja aurinkoisena syyskuun päivänä tulin kotiin töistä ja makasin sängylläni. Ikkunasta kuulin, miten naapurin lapset leikkivät ja nauroivat pihalla. Ja tässä minä olin, onnettomana ja lähes liikuntakyvyttömänä. Muistan katselleeni edessäni olevaa makuuhuoneen seinää, kunnes yhtäkkiä sain ajatusvälähdyksen, ihan niin kuin joku olisi sytyttänyt huoneessa kirkkaan valon. Tajusin suurella varmuudella, että jos Jumala on olemassa, Hän ei ikinä haluaisi luotujensa kärsivän. Olisi järjetöntä, että Hän haluaisi tai edes sallisi sellaista. Luoja ainoastaan riemuitsee luomakuntansa kauneudesta ja sopusoinnusta. Uskomatonta! Tämä antoi minulle ihmeellisen tunteen. Se otti minut täysin valtaansa, enkä voinut lakata ajattelemasta tätä asiaa illallisen ja koko loppuyön aikana.
Seuraavana päivänä oireet lievenivät jonkin verran, ja näin jatkui monen päivän ajan, kunnes ne lopulta hävisivät kokonaan. Jopa yskä katosi muutamassa viikossa. Olin hämmästynyt. Olin vihdoinkin saanut elämäni takaisin. Mutta kuinka pitkäksi aikaa? Pidättelin henkeäni kuvaannollisesti katsottuna muutaman viikon ajan, kunnes lopulta onnistuin työntämään tuon pelon taka-alalle.
Pohdin edelleen mitä minulle oli oikein tapahtunut, ja yritin ymmärtää, miksi olin saanut terveyteni takaisin nimenomaan sen jälkeen, kun olin saanut tämän Jumalaa koskevan ymmärryksen. Talvi meni ohi ja kevät teki tuloaan. Oliko tämä sairaus vuodenaikoihin liittyvää? Olin hyvin ahdistunut kevään ja kesän edetessä, mutta oireet eivät koskaan palanneet. Olin hyvin onnellinen, mutta silti aina vähän huolestunut.
Muutaman vuoden kuluttua tästä kokemuksesta eräs ystäväni, joka asui toisessa osassa maata, lahjoitti minulle kirjan nimeltä Tiede ja terveys sekä avain Raamattuun, jonka oli kirjoittanut Mary Baker Eddy. Kun ystäväni soitti kysyäkseen, luinko jo kirjaa, sanoin, että minulla oli vaikeuksia päästä alkuun. Hän ehdotti, että lukisin sieltä täältä kohtia, jotka minua kiinnostivat, enkä niinkään alusta alkaen. Tämä osoittautui hyväksi neuvoksi ja huomasin pian, miten syvällinen ja mielenkiintoinen kirja Tiede ja terveys oli.
Kirjaa tutkiessani löysin eräänä päivänä tämän: “Ole yksikin hetki tietoinen, että Elämä ja äly ovat puhtaasti henkisiä — eivät aineessa eivätkä peräisin aineesta — niin ruumiissa ei enää ilmene vaivoja. Jos kärsit sairaususkomuksesta, huomaat äkkiä olevasi terve” (s.14).
Siinä se oli! Olemalla avoin uudelle Jumala-käsitykselle näkemykseni elämästä oli muuttunut aineelliselta perustalta henkiselle pohjalle, ja tunsin näin olevani “äkkiä terve”. Olin täysin parantunut.
Siitä lähtien olen lukenut Tiede ja terveys -teoksen kannesta kanteen useita kertoja ja löytänyt joka kerta uutta tietoa Jumalan luonteesta — mukaan lukien Hänen hyvyytensä — ja Hänen luomakuntansa. Kyllä, Jumala on ehdottomasti olemassa, eikä Hän lähetä sairauksia tai kärsimystä. Jumala rakastaa meitä lakkaamatta. Meidän ei tarvitse kertoa Jumalalle ongelmistamme tai pyytää Hänen apuaan niiden ratkaisemisessa. Jumala ei tiedä niistä yhtään mitään. Niin kuin Raamattu asian ilmaisee, “Sinun silmäsi ovat pyhät ja puhtaat, sinä et voi katsoa pahaa” (Habakuk 1:13). Kun opimme tuntemaan Jumalaa paremmin, Hänen ikuisesti läsnäolevan rakkautensa ymmärtäminen haihduttaa ongelmamme samalla tavalla kuin aurinko sulattaa maassa olevan lumen.
Kun todella ymmärsin, miten olin parantunut, en enää pelännyt oireiden palaavan. Tiesin varmuudella, että oireet eivät koskaan tulisi eivätkä koskaan voisi tulla takaisin — ja näin on ollut viimeisen kolmenkymmenenviiden vuoden ajan. Tämän kokemuksen jälkeen minulla on ollut — Kristillisen Tieteen opiskelun ja oppien käytännön soveltamisen ansiosta — lukuisia merkittäviä parantumisia, joista olen erittäin kiitollinen.