“Tämä ei voi tapahtua minulle” ajattelin. Minulle oli alkanut tulla unohtamisen hetkiä — joskus en muistanut ihmisten nimiä, toisinaan unohdin ruoan kuumalle liedelle. Olin kuullut ihmisten vitsailevan näistä tilanteista ja kutsuvan niitä “seniorihetkiksi”. Minulle se ei kuitenkaan ollut vitsi. Syy siihen ei ollut pelkästään käytännöllinen, se oli syvemmällä. Koin nämä unohtamisen hetket räikeinä esimerkkeinä jumalallisen Mielen kieltämisestä — Mielen, joka on täysin tietoinen itsestään ja luomakunnastaan joka hetki, myös minun kyvystäni kuvastaa tätä saumatonta muistia. Jumala oli ainoa Mieli, jonka tunnustin. Tiesin, että minulla ei ollut muuta Mieltä, ja että unohtaminen oli harhaanjohtava väärinkäsitys ihmisen ainoasta ja todellisesta Mielestä (koskee meitä kaikkia). Se oli uskoa aineessa olevaan oletettuun mieleen, jota kutsutaan Kristillisessä Tieteessä kuolevaiseksi mieleksi eli erheeksi.
Tämä kuvitteellinen mielentila näyttää aiheuttavan taipumusta unohtaa. Tuo taipumus puolestaan johtuu siitä, että emme ole tietoisia yhdestä äärettömästä Mielestä, Jumalasta. Se herättää ajatuksen, että meillä on Jumalasta erillinen henkilökohtainen, aineellinen mieli — ja että aivoiksi kutsuttu fyysinen elin on tietoisen ajattelun ja sen toimintojen keskus. Siihen liittyy myös uskomus, että jos aivojen toiminta heikkenee iän myötä, lamautuu sairauden vuoksi tai vaurioituu tavalla tai toisella, menetämme kykymme ajatella tai pohtia selkeästi. Mutta tämähän tarkoittaisi, että aine olisi Jumalaa, Mieltä, mahtavampi.
Näiden aineellisten erheiden väheksyminen tai niiden korjaamisen laiminlyönti sallisi niiden vain kasvaa ajatuksissamme. Tämän sijasta voimme avata ajatuksemme Kristukselle, totuuden valolle inhimillisessä tietoisuudessa. Kristus antaa kaikille Jumalan rakkaille lapsille mahdollisuuden omata ”terve mieli”, mistä Raamattu puhuu.
Mielessä (Jumalassa) ei ole muistikatkoja eikä siten meissäkään, koska olemme Jumalan kuvastumia.
Muistamattomuudesta paranemisen etsiminen alkoi Jumalan kunnioittamisella ja tunnustamalla Hänet ihmisen tarkan, välittömän ja täsmällisen ajattelun ainoaksi kohteeksi. Jumalan eli Mielen kuvastumana vaadin itselleni jumalallista oikeutta selväpiirteiseen, horjumattomaan harkintaan. Aina kun sana tai nimi katosi mielestäni, pysähdyin ja olin hiljaa. Rukouksessa muistutin itseäni, että koska heijastan Jumalaa, minulla on sama Mieli kuin Kristuksella Jeesuksella (ks. 1. Korinttilaisille 2:16). Eräästä toisesta Raamatun jakeesta tuli jatkuva rukoukseni: "Olkoon teillä se mieli, joka oli myös Kristuksessa Jeesuksessa" (Kirje Filippiläisille 2:5). Sitten odotin Jumalan paljastavan, mitä minun pitäisi tietää. Vaikka tämä vaatikin alussa aikaa ja kärsivällisyyttä, etsimäni nimi tai sana tuli poikkeuksetta mieleeni. Askel askeleelta, kun en antanut periksi, sanat tulivat yhä nopeammin mieleeni. Joka kerta kun tämä tapahtui, ylistin Jumalaa minun ja kaikkien omaaman tietoisuuden ainoana lähteenä.
Eräänä päivänä rukoillessani ymmärsin selvästi, että Mieli ei vain muista, jos käytämme tuota sanaa siinä tarkoituksessa, että se palauttaa ajatuksiimme sieltä kadonneen idean; Mieli pikemminkin tietää eikä koskaan unohda. Tämä oli ilmoitus. Ymmärsin, että Mieli on läsnä ikuisesti juuri tässä hetkessä ja tietää aina kaiken tästä hetkestä! Tajusin, ettei Mielessä, minussa tai kenessäkään meistä ilmene muistikatkoja Jumalan kuvastumina. Koska jokainen meistä on Mielen kuva, voimme tietää, mitä meidän on tiedettävä, ja milloin meidän on tiedettävä se. Tämä oli se parantava totuus, jota olin etsinyt.
Siitä lähtien, milloin olin kiireinen ja joku muu asia kaipasi huomiotani, kuten vaikkapa tarve päästää kissa sisälle, soittaa tärkeä puhelu tai tarkistaa ruoka uunissa, tämä tarve tuli mieleeni itsestään. Huomasin, ettei minun tarvinnut yrittää muistaa, mitä minun olisi tehtävä; sen sijaan sain tiedon suoraan Jumalalta hänen kaikkitietämisensä ansiosta. Tämä ei tarkoittanut, että Jumala olisi tietoinen kaikista elämäni inhimillisistä yksityiskohdista, mutta Jumalan kuvana olin valpas ja tietoinen asioista, jotka tarvitsivat huomiotani. Kristillisen Tieteen oppikirjassa olevassa Jumalan määritelmässä kaikentietävä on hänen ensimmäinen ominaisuutensa: "Suuri MINÄ OLEN; kaikentietävä, kaikennäkevä, kaikenvaikuttava, kaikkiviisas, täysin rakastava ja ikuinen; Periaate; Mieli; Sielu; Henki; Elämä; Totuus; Rakkaus; kaikki substanssi; äly.” (Mary Baker Eddy, Tiede ja terveys sekä avain Raamattuun, s. 587).
Kyky olla aina valppaana ja hereillä on kaikkien Jumalan lasten jumalallinen oikeus, ja tämä voidaan ilmaista lukemattomilla käytännön tavoilla.
Tajusin, että olisi ollut itsekästä pitää tätä kykyä pelkästään minulle kuuluvana, muttei toisille. Se ei ollut henkilökohtainen kyky ja totesin, että minun tuli rukoillen tunnustaa ja vaalia tätä koko ihmiskunnan totuudeksi. Aikana jolloin mielenterveysongelmat, aivosairaudet ja dementia aiheuttavat paljon murhetta maailmassa, meidän on jumalalliseen totuuteen turvautuen, vaadittava itsellemme oikeutta ja kykyä ajatella tavalla, joka hyödyttää kaikkia — totta kai eläkeläisiä, mutta myös opiskelijoita, koululaisia, viranomaisia, virkamiehiä, opettajia, tiedemiehiä jne. Jumalallinen Mieli on vapaa hämmennyksestä, ajattelun sumeudesta, hajamielisyydestä ja tylsyydestä. Koska olemme Jumalan kuvia ja kaltaisia, emme myöskään voi kärsiä näistä ongelmista. Luemme Tiede ja terveys -kirjasta: "Uskomus, että pehmeä massa pääkuoren alla on mieli, on älyn pilkkaamista, yritys jäljitellä Mieltä” (s. 192).
Eräänä päivänä sain tilaisuuden panna käytäntöön edellä kuvattuja periaatteita, kun aviopuolisoni ryntäsi keittiöön. Hetki aiemmin hän oli lähtenyt kiireesti tärkeään tapaamiseen, mutta oli unohtanut ottaa mukaansa lompakon. Nopea lompakon etsintä tavallisista paikoista ei tuottanut tulosta, hän alkoi hermostua ja pelkäsi myöhästyvänsä tapaamisesta, koska ei muistanut, missä oli viimeksi nähnyt lompakkonsa.
En sanonut mitään tajutessani, että juuri sillä hetkellä olin todistamassa jumalallisen Mielen täydellistä tietoa. Tiesin, ettei minun tarvinnut juosta ympäriinsä ja etsiä lompakkoa. Minun oli vain rukoiltava ja pidettävä kiinni niistä ajatuksista, jotka olivat avautuneet minulle vähän aiemmin — jumalallinen mieli ei muista; se tietää. Mieheni ei tarvinnut yrittää muistaa, missä hänen lompakkonsa oli; hänen ei tarvinnut turvautua henkilökohtaiseen, inhimilliseen kykyyn, joka paljastaisi sen hänelle. Hän heijasti Jumalaa ja Jumalan tietämystä.
En sanonut mitään tajutessani, että juuri sillä hetkellä olin todistamassa jumalallisen Mielen täydellistä tietoa.
Vakuutin ajatuksissani itselleni, että minkä Jumala tietää, hänen ilmitulonsa — ihminen — tietää. Ja tämä osoittautui todeksi. Yhtäkkiä mieheni kiiruhti kellariin ja löysi sieltä lompakkonsa. Kun kysyin, miten hän tiesi, mistä etsiä, hän sanoi, että ajatus vain tuli hänelle yhtäkkiä.
Kuinka hienoa onkaan, kun voimme osoittaa jokapäiväisessä elämässä, että meillä on Mieli, joka oli Kristuksessa Jeesuksessa — pettämätön, kaikkitietävä jumalallinen Mieli. Pienet askeleet johtavat suurempiin näyttöihin sen tiedon ansiosta, joka on Jumalalla — niin omassa elämässämme kuin myös laajemmin.
Kristillisen Tieteen kuudes peruslauseke on jokaiselle Kristuksen Jeesuksen seuraajalle suotu tehtävä: "Ja me vakaasti lupaamme valvoa, ja rukoilla, että meillä olisi se Mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli; tehdä muille samoin kuin haluaisimme heidän tekevän meille; ja olla armeliaita, oikeudenmukaisia ja puhtaita” (Tiede ja terveys, s. 497).
Tämä on pyhä velvollisuus, joka meidän tulisi aina muistaa — ja panna käytäntöön!