Lukiossa mietin usein seuraavaa välipalaa tai suunnittelin päivällistä. Kyllä, käytin paljon aikaa sen ajattelemiseen, mitä haluaisin syödä seuraavaksi.
Tätä ennen en ollut koskaan tajunnut, miksi jotkut ihmiset olivat niin innoissaan ruoasta. Vaikka jotkut söivät usein liikaa, minulle syöminen ei ollut mikään erityinen nautinto. Minulle sanottiin usein, että söin ”kuin lintu”. Mutta pikkuhiljaa tapani muuttuivat. Aloin etsiä onnea ja mielihyvää ruoasta.
Tavallaan oli mukavaa kuulua vihdoin joukkoon ja odottaa innolla, että pääsee syömään pizzaa, jäätelöä, pientä purtavaa ja muita suosittuja herkkuja yhdessä ystävien kanssa ja täyttämään lautasen salaattibaarien noutopöydästä, joissa voi syödä niin paljon kuin haluaa. En ollut enää nirso ruokailija kotonakaan, mikä tietenkin ilahdutti kokkia! Aloin odottaa syömistä. Tällä uudella asenteella tuntui olevan monia etuja.
Asialla oli myös kielteinen puoli, joka tuli selväksi, kun aloin lihoa. En vain tullut tietoiseksi kehostani ensimmäistä kertaa, vaan vielä pahempaa, minusta tuntui yhä enemmän siltä, että minusta oli tulossa ruoan orja. Sen sijaan, että olisin tehnyt vaikka läksyjäni, sorruin napostelemaan. Itsetuntoni mureni.
Toiset luultavasti näkivät minut normaalina teini-ikäisenä, mutta minusta tuntui, että olin menettänyt tasapainoni. Tulin tästä hyvin tietoiseksi eräänä sunnuntaina pyhäkoulussa. Meillä oli Kristillisen tieteen praktikko sijaisopettajana, ja hän laittoi meidät kunnolla töihin. Ensinnäkin meidän piti lukea ja keskustella useista raamatunkohdista ja Mary Baker Eddyn kirjoituksista, joissa kuvattiin Jumalan luonnetta, jonka seurauksena vakuutuin siitä, että Jumala on kaikkivaltias, kaikkialla läsnä oleva RAKKAUS. Sitten hän antoi meille tehtäväksi tutkia ihmisen luonnetta, (meidän jokaisen todellista, henkistä identiteettiä) Jumalan kuvana ja kaltaisuutena. Aloin ymmärtää ykseyttäni Jumalan kanssa ja identiteettiäni Hänen rakkaana lapsenaan. Menin kotiin innokkaana oppimaan lisää Jumalasta ja todellisesta minuudestani tässä valossa.
Mary Baker Eddy kirjoittaa Kristillisen Tieteen oppikirjassa: "Varmistaaksemme edistymisemme meidän täytyy oppia tietämään, mihin sydämemme on kiintynyt ja kenet tunnustamme ja ketä tottelemme Jumalana." (Tiede ja terveys sekä avain Raamattuun, s. 239). Olin keskittynyt liikaakin ajattelemaan ruokaa. Vaikka olin aiemmin viettänyt paljon aikaa miettimällä syömistä odottaen saavani siitä nautintoa, aloin nyt ymmärtää, että mitä pidämme aineellisina "nautintoina", eivät itse asiassa tuokaan todellista iloa. Aloin saada syvää tyydytystä ajatellessani Jumalaa, ollessani yhteydessä Jumalan kanssa ja asettaessani tämän yhteyden tärkeimmälle sijalle. Mikään ateria ei voisi olla yhtä tyydyttävä!
Kun tunsin houkutusta syödä liikaa, ajattelin Paavalin syvällistä kysymystä: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!" (1. Kor. 6:19,20). Tämä kehotus auttoi minua ymmärtämään selvemmin motiivejani. Jos halusin ylistää JUMALAA, minun piti pyrkiä pitämään ajatukseni puhtaina—erossa aineriippuvuudesta—mikä luonnollisesti johtaa tasapainoisempaan elämäntapaan.
Asetin itselleni tavoitteeksi kasvattaa ymmärrystäni siitä, että Jumala on minun ELÄMÄNI. Tämä aito motiivi suojaa meitä myös vastakkaiselta taipumukselta luopua normaalista ruokavaliosta. Mary Baker Eddy kirjoittaa tarpeesta "saada selkeä käsitys elävästä Hengestä": "Tuona täydellisenä ymmärryksen päivänä emme syö elääksemme emmekä elä syödäksemme." (Tiede ja terveys, s. 388). Mutta meidän täytyy syödä normaalisti, kunnes olemme saavuttaneet tämän täydellisen ymmärryksen elämästä henkisenä ja JUMALAN, jumalallisen HENGEN, ylläpitämänä.
Joka kerta, kun huomasin ajattelevani seuraavaa ateriaa, tein siitä sen sijaan tavan ajatella Jumalaa. Luin usein Raamattua tai Tiede ja terveys -kirjaa saadakseni sieltä inspiraatiota. Aluksi tämä pyrkimys parempaan ajatteluun oli vaikeaa, mutta lopulta siitä tuli ilo, ja se antoi minulle syvää tyydytystä. Kun ylistin Jumalaa, en ylistänyt ruokaa, niin yksinkertaista se oli. Minua tämä johti syvälliseen oivallukseen ja oli avain paranemiseen.
Tämän kokemuksen helmi oli siinä, että tuona vuonna aloin paremmin hallita paitsi ruokailutottumuksiani myös elämäni muita osa-alueita. Sain itseluottamukseni takaisin ja kirjoitin parempia arvosanoja. Käyttämäni aika rukoiluun ja jumalallisen johdatuksen kuunteluun saivat minut osallistumaan uusiin aktiviteetteihin koulussa ja solmimaan entistä antoisampia ystävyyssuhteita.
En voi sanoa, ettei mässäilynhalua olisi ollut myöhemminkin, mutta nyt asia oli paljon paremmin hallinnassa. Alkuvaiheessa tapahtunut repsahdus muistutti minua siitä, että "menestys" tahdonvoimalla on pikemminkin epäonnistumista siksi, että mieleni oli tarkoituksella sidottu säätelemään ruokailutottumuksiani sen sijaan, että olisin hakenut kohennusta elämääni JUMALAN, SIELUN, läheisyydessä. ”Ihmistahto on eläimellinen taipumus, ei SIELUN kyky”, todetaan Tiede ja terveys -kirjassa. ”Siksi se ei voi ohjata ihmistä oikein. Kristillinen Tiede osoittaa TOTUUDEN ja RAKKAUDEN ihmisen käyttövoimiksi” (s. 490).
Voimme onnistua paljon paremmin pyrkimyksissämme, kun annamme TOTUUDEN ja RAKKAUDEN — JUMALAN — hallita itseämme. Oivalsin tämän siinä vaiheessa, kun suoritin korkeakouluopintoja Euroopassa. Kaikki muut kurssin opiskelijat näyttivät lihoneen muutaman kilon, koska leivonnaisia ja muita herkkuja oli runsaasti tarjolla. Mutta tässä kohtaa minulle oli jo tullut harkintaa – ei vain syömisen suhteen, vaan myös muissa tekemisissäni. Se oli todella antoisaa aikaa ja kun olimme lähdössä takaisin kotiin, ystäväni huomautus siitä, että olin ainoa, joka ei ollut lihonut, sai minut tietoiseksi yleensäkin paranemisestani.
Kun katson nyt jälkeenpäin näitä vuosikymmeniä vanhoja kokemuksiani, olen hyvin kiitollinen niistä hengellisistä oivalluksista, joiden avulla pystyin luopumaan vääristä mielihaluista ilmaistessani Jumalasta lähtöisin olevaa hallintaa niihin.
Nykyään kun luen Jeesuksen opetuksen: ”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” (Matt. 6:25). Se on minulle jälleen kerran muistutus puhdistaa henkinen kotini. Mary Baker Eddy kirjoittaa Tiede ja terveys -kirjassa: ”Jos seuraamme Mestarimme käskyä ’älkää huolehtiko hengestänne’, emme ole riippuvaisia ruumiin tiloista, rakenteesta tai elimistöstä vaan olemme ruumiin herroja, sanelemme sille ehdot, muovaamme sitä ja hallitsemme sitä TOTUUDELLA" (s. 228). Ja olen kokenut, että tämä on todella totta!
Maailma pommittaa meitä jatkuvasti ristiriitaisilla viesteillä, joissa ihannoidaan hemmottelua ja nautintoa, mutta toisaalta meidän pitäisi uhrautua ja noudattaa kurinalaisuutta hyvän ulkomuodon saavuttamiseksi. Kumpikaan näistä itsekeskeisistä tavoitteista ei voi antaa todellista tai kestävää tyydytystä, koska ne perustuvat väärään näkemykseen siitä, mikä todella tyydyttää. Vasta kun luovumme uskomuksesta, että aine voi aiheuttaa nautintoa tai tuskaa, voimme raivata tiemme ulos väärien halujen henkisestä hetteiköstä ja todella ylistämme Jumalaa ruumiillamme ja hengellämme. Tämä ajattelutavan muutos saa kaikki elämämme osa-alueet Jumalan hyvän vallan ja hallinnan alaisuuteen.