Yrityksen uusi toimitusjohtaja kutsui minut, siellä 29 vuotta työskennelleenä, ja henkilöstöjohtajan toimistoonsa eräänä tiistaina, otti esiin paperinsa ja ilmoitti suorasukaisesti: ”Olemme suunnitelleet sinun eläkkeellelähtölounastasi ensi perjantaiksi ja ajattelimme kysyä, ketä toimijoita haluaisit kutsua mukaan.” Asia yllätti minut täysin.
Olin perustanut yrityksen matkailulehden 20 vuotta sitten ja olin sen toimittajana saanut kerta toisensa jälkeen loistavaa palautetta ja menestykseni oli otettu myönteisesti vastaan. Miten hän saattoi tehdä minulle tämän? Pohjimmiltani kuitenkin tiesin, että 78-vuotiaana ja korkeasti palkattuna, taloudellisesti haasteellisena aikana, minut voitiin helposti korvata nuoremmalla ja pienempipalkkaisella henkilöllä.
Pöytää siivotessani työtoverini tulivat välittömästi onnittelemaan minua ja sanoivat: ”Tuskin maltamme odottaa, että olemme itse 65-vuotiaita ja vapaita lähtemään täältä.”
”Helppohan teidän on sanoa”, ajattelin mielessäni. En ollut vielä valmis lähtemään eläkkeelle. Olin innostunut työstäni, keräsin informaatiota kiinnostavista paikoista, seilasin risteilylaivojen neitsytmatkoilla ja matkustin ympäri maailmaa metsästäen uutisarvoisia juttuja. Mistä löytäisin toisen tämänkaltaisen työn? Ja kuka palkkaisi 78-vuotiaan toimittajan?
Jumalan kuvastumana ihmisellä on rajattomat kyvyt ja mahdollisuudet ja hän on jatkuvasti työllistetty.
Yritin torjua masentuneet ajatukseni. Paljon erilaisia tapahtumia sisältäneet vuoteni olivat olleet siunaukselliset. Koin aina olleeni Jumalan työssä. Olinko käyttänyt tarpeeksi aikaa kiittääkseni Jumalaa nauttimastani pitkästä ja menestyksekkäästä urasta? Olinko ollut todella kiitollinen?
Kun jälkikäteen palautin mieleen kokemiani siunauksia, muistin lauseen, jota äitini Kristillisen Tieteen opettaja oli usein siteerannut hänelle: että Jumalan kuvastumana ihmisellä on rajattomat kyvyt ja mahdollisuudet ja hän on jatkuvasti työllistetty. Iällä ei ollut mitään osuutta tässä lainauksessa. Jos olin Jumalan kuvastuma, olivatko kykyni vähäisemmät vain koska olin 78-vuotias? Minun tarvitsi vain tietää, että rajaton äly ja ehtymättömät ja rajoittamattomat ideat olivat käytössäni ja että oikea tilaisuus kyllä ilmaantuisi aikanaan.
On olemassa sanonta: ”Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään.” Tiesin, etten voinut vain istua synkistelemässä kotona ja odottaa että työmahdollisuudet tulisivat luokseni. Toimittajan töitä ei kuitenkaan ollut juuri tarjolla Floridan keskiosassa, jossa silloin asuin, joten en voinut vain hypätä autoon ja lähteä etsimään työpaikkoja. Miksipä en siis menisi Internetiin ja etsisi kirjoittajan töitä sieltä? Siellä oli paljonkin tarjouksia, mutta useimmat niistä New Yorkissa.
Mary Baker Eddy oli 87-vuotias perustaessaan The Christian Science Monitorin.
Kun selailin ilmoituksia, epäilykseni heräsivät uudelleen. Ikäni oli minua vastaan, se oli varmaa.
Sitten tuli ajatus: Vai oliko se este? Eikö matkailuvuosillani yhdistettynä toimittajakokemukseeni ollut jotain merkitystä? En hyväksynyt ajatusta, että olin menettänyt hyödyllisyyteni. Mieleni oli aktiivinen kuten aina. Ajattelin Mary Baker Eddyn toteamusta Tiede ja terveys –kirjassa: ”Elämää ja sen kykyjä ei voida mitata kalentereilla” (s. 246). Muutamaa sivua myöhemmin hän kirjoittaa: ”Tuntekaamme Hengen jumalallinen voima, joka johtaa meidät uuteen elämään eikä tunnusta mitään kuolevaista tai aineellista voimaa, joka voisi tuhota” (s. 249). Kun rukoilin, muistui mieleeni, että Mary Baker Eddy oli 87-vuotias perustaessaan The Christian Science Monitorin.
Tämä ajatus mielessäni aloitin uudelleen työn haun Internetissä. Ja siellä, aivan kuin jumalallisen suunnitelman seurauksena, oli ilmoitus, jossa etsittiin matkailukirjoittajaa St. Petersburgissa (Floridassa). Täydellistä! Saattaisin kirjoittaa kotoa käsin eikä työnantajan tarvitsisi koskaan tietää, kuinka vanha olin. Lähetin saman tien kirjeen kustantajalle, jossa kerroin matkailuhistoriastani - kuinka olin ratsastanut kamelilla Egyptissä ja norsulla Intiassa, lentänyt kuumailmapallolla Ranskassa ja patikoinut Nepalissa. Nyt olin valmis kirjoittamaan matkailujuttuja freelance-pohjalta. Olisiko hän kiinnostunut?
Ikä ei voinut olla este.
Minun ei tarvinnut odottaa kauan vastausta. Kustantaja koki taustani kutkuttavan kiinnostavana ja kysyi, tulisinko hänen toimistoonsa haastatteluun.
Olin vajota maan alle. En ollut olettanut, että meidän pitäisi tavata toisemme. En ollut harmaahapsinen nainen shaali harteillaan, mutta en ollut myöskään nuori ja näpsäkkä. Tiesin, että tärkeintä oli hänen huomata, että minulla oli Jumalalta peräisin olevia tuoreita ideoita ja inspiraatiota ja aikaansaapa ote.
Kiipesin portaat ylös toiseen kerrokseen hänen toimistoonsa, astuin odotushuoneeseen ja ilmoittauduin. Kustantaja oli nuori ja puoleensavetävä, ilmeisen toimelias ja hämmästyttävän kiinnostunut. Seuraavan tunnin aikana ”ladoin pöytään” ideani, hauskutin häntä kertomalla seikkailuistani ja jatkoin rukoilemista tietääkseni, että ikäni ei voinut olla este sille, että kirjoittaisin hänelle muutamia artikkeleita freelancerina.
Koska Jumala on aina läsnä oleva, eivät työpaikat ole vain rajoittamattomia, vaan ne ovat samalla iättömiä ja ajattomia.
Kun sain esittelyni päätökseen, hän nojasi taaksepäin tuolissaan ja risti kätensä mietteliäänä. Sitten hän sanoi: ”Mielestäni olette juuri se henkilö, jota olen etsimässä.” Haluaisin teidät lehteni toimittajaksi. Voitteko aloittaa heti?
Kyllä voin! Näin mutkattomasti minusta tuli uuden jännittävän matkailulehden toimittaja kirjoittaen eksoottisista paikoista kuten Mumbaista, Dubaista ja Shanghaista ja muista kohteista, joista olin vain uneksinut. Nyt ymmärrän, että koska Jumala on aina läsnä oleva, eivät työpaikat ole vain rajoittamattomia, vaan ne ovat samalla iättömiä ja ajattomia. Se merkitsee jatkuvaa työllisyyttä.
Phyllis Zeno oli Marco Polo matkailulehden toimittaja vuoteen 2006, jolloin hänestä tuli Beach Talk Magazine -lehden kustantaja/toimittaja. Hän työskentelee vuoroin Floridassa ja vuoroin New York Cityssä.
