Olen opiskellut elokuva-alaa kouluni kursseilla kolmen viime vuoden ajan. Olen iloinnut niistä niin paljon, että olen harkinnut vakavasti elokuvantekoa mahdollisena tulevana ammattinani. Olen oppinut ja opin yhä lisää asioita, nautin suuresti niiden yksityiskohtien opiskelusta, joilla elokuvahistorian suuret filmit on tehty, kuten myös siitä, miten elokuvan erityissanoma saadaan välitetyksi katsojalle.
Pidän varsinkin siitä, että voin löytää eri tapoja kuvata samaa tapahtumapaikkaa ja myös nähdä kuvauskohteesta päätettäessä, miten paljon tietyn kuvakulman valinta voi muuttaa katsojan kohteesta saamaa vaikutelmaa.
Esimerkiksi jonkin henkilön kuvaaminen kulmasta, joka on hänen silmiensä tason alapuolella, korostaa hänen valta-asemaansa, kun taas päinvastainen vaikutelma voidaan saada aikaan kuvattaessa ihmisiä tasolta, joka on silmien yläpuolella. Myös kameran kallistaminen hieman vinoon sen sijaan, että se olisi suorassa, antaa katsojalle välittömästi ajatuksen levottomuudesta tai hermostuneisuudesta. Tästä jälkimmäisestä tekniikasta käytetään nimitystä dutch tilt.
Arvelen, että mekin määrittelemme, miten asiat menevät omassa elämässämme riippuen valitsemastamme näkökulmasta. Ennakko-odotuksemme määrittävät, millainen elokuva kokemuksestamme tulee, ja meillä on kaikki jumalallisen Mielen ideat, Mielen, joka loi meidät kykeneviksi korjaamaan jokaisen väärän lähestymistavan ja saamaan hyviä tuloksia.
Viime kesänä matkustin yksin Romaniasta Yhdysvaltoihin osallistuakseni elokuvantekoleirille Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa (UCLA). Pitkä lentomatka sinänsä tuntui jo haasteelliselta. Myös ajatus osallistumisesta kurssille, joka oli niin lähellä Hollywoodia ja hyvin tunnetussa yliopistossa sai minut tuntemaan itseni hiukan epävarmaksi. Vieläkin epävarmemmaksi minut sai ajatus, että jokainen saattoi olla taitavampi kuin minä ja että vaikuttaisin tyhmältä, ja se esti minua nauttimasta tästä suuresta mahdollisuudesta.
Arvattavasti oma katsantokantani oli hiukan vääristynyt. Kun valitsin eri näkökulman luottaen siihen, että kaikki oli kohdallaan ja että taitoni olivat minut luoneen jumalallisen älyn kuvastumaa, koko matkani osoittautui sopusointuiseksi ja sain vapautta ja varmuutta, jotka olivat välttämättömiä nauttiakseni oppimisesta ja käyttääkseni kaikkea minulla jo olevaa tietoa ja taitoa.
Tätä näkökulman muutosta, jossa yritämme nähdä tilanteen sellaisena kuin Jumala, ääretön Mieli, sen näkee, sanotaan Kristillisen Tieteen rukoukseksi, ja kun rukoilemme tällä tavoin minkä hyvänsä ongelman ratkaisemiseksi, emme koskaan enää huomaa olevamme samassa pisteessä vaan edistymme ja asiat selviävät. Matkani oli unohtumaton kokemus ja kasvatti suuresti luottamustani.
Nyt, kun joudun kohdistamaan kameraani etsien täydellistä otosta, muistan usein, miten näkemykseni muuttui aloittaessani matkani Los Angelesiin. Suurenmoinen asia on, että nyt huomaan, miten jokainen meistä voi soveltaa tätä ajattelutapaa kaikkeen elämässämme täysin riippumatta siitä, millaisia huolia meillä on.
16-vuotias Daniel Leuschner asuu Bukarestissa, Romaniassa.
